Tour TransAlp 2019 Stage 7: Rajat rikottu

Aamuun Ossanassa herättiin haikeissa tunnelmissa. Uskomattoman viikon finaali alkoi olla käsillä, ja tästä eteenpäin enää tekniset ongelmat saattaisivat estää saapumisen polkupyörällä maaliviivalle Riva del Gardaan. Matkaan mahtui kuitenkin vielä sadan kilometrin matkalta noin 2300 nousumetriä neljästä eri noususta, mutta lähtöviivan ollessa noin 850 metriä maalia korkeammalla, matka taittui varsin kevyesti. Viimeisenä päivänä matkaa taitettiin ”normaaleissa” korkeuksissa käyden vain hetken yli 1500 metrissä, jolloin happikaan ei tulisi loppumaan tasamaan tallaajilta.

Reittioppaan perusteella Campo Carlo Magnon nousun ensimmäinen puolikas ja Daone kokonaisuudessaan vaikuttivat reitin kovimmilta haasteilta. Ensimmäisessä keskijyrkkyys oli ilmoitettu 9% ensimmäiselle seitsemälle kilometrille ja toisessa 12% ensimmäiselle 3,4 kilometrille. Daone oli kuitenkin kokonaisuudessaan vain noin viiden kilometrin mittainen.

Starttipistooli kajahti taas aamuyhdeksältä. Ilmassa oli yllättävän vähän festivaalitunnelmaa – selvästi 800 henkinen pyöräilijälauma tunnisti päivän haasteet ja keskittyi omaan suoritukseensa. Kymmenen kilometrin mäen laskemisen jälkeen ensimmäisen nousun alla kadunvarsilämpömittari näytti 27°C. Tuttua kauraa. Takaisin toimistoon, mäkivaihde silmään ja jyystämään. Onneksi ensimmäinen nousu oli puiden ja osin myös rinteen itsensä varjostama, jolloin tunnelma ei kohonnut heti kättelyssä liian lämpimäksi. Ensimmäiseen 15 kilometrin nousuun kului 1 h 10 min josta kerättiin samalla päivän ensimmäiset 880 nousumetriä. Madonna di Campiglion jälkeen tuli ensimmäistä kertaa koko reissulla kevyt vilu, kun laskettiin reilu kilometri jalka suorana viileässä tunnelissa.

Ensimmäinen huoltopiste oli sijoitettu suunnitelmasta poiketen Daonen nousun alle. Välipalan ja pullojen täytön jälkeen lähdettiin kokeilemaan jalkaa jyrkkään mäkeen. Daonen nousu oli mukavasti länsirinteessä, jolloin töitä sai tehdä melkein koko matkan hieman viileämmässä. Totuus tien jyrkkyysluokituksesta paljastui nopeasti – jos profiili on serpentiinimäinen, suorien osuuksien keskijyrkkyys on todennäköisesti korkeampi kuin ilmoitettu jyrkkyys. Pitkiä pätkiä jyystettiin ajotietokoneen mielestä 13-16% kulmassa, johon muutamat ”tasaiset” neulansilmät toivat hetken helpotuksen. Tie ei myöskään loiventunut reitin yläosassa toivotulla tavalla, vaan lähes 4,5 kilometriä mentiin samalla tavalla ylös. Näköjään 36-28 riitti minimivälitykseksi 38 minuutiksi tällaiselle tielle, kun haki kaikki mahdolliset mikrolevot neulansilmistä ja kiemurteli muutamilla osuuksilla, kun kampi ei olisi enää pyörinyt täysin suoralla ajolinjalla.

Daonen jälkeen isot haasteet oli ohitettu. Edessä oli enää Passo Duron, jota ennen päästiin myös tankkaamaan vatsat & pullot. Ennakkotiedot Duronista eivät varsinaisesti kertoneet nousun luonteesta – oletimme nousevamme reilun viisi kilometriä suhteellisen tasaisesti 5-8% jyrkkyydellä. Todellisuudessa nousussa oli lähes tasaisia pätkiä, yksi alamäki ja useita 13-16% seiniä vastapainoksi. Kun jyrkän ajaminen oli onnistunut Daonella, se sai luvan onnistua myös täällä. Lopulta, kuin varkain, saavutimme Duronin huipun. Jäljellä oli enää lähes pelkkää loppulaskua Garda-järvelle.

Etapin ajanotto päättyi noin 90 kilometrin kohdalle, jonka jälkeen saimme ensimmäisen näköyhteyden Gardaan. Kilometrit, nousumetrit ja kuumuus eivät tuntuneet enää juuri missään. Olimme vihdoin perillä.

Tapahtuma päätettiin viimeisen päivän illalla yhteiseen päätöstilaisuuteen.

Mitä tapahtumasta jäi käteen?

Näitä paitoja saapuu huomenna Suomeen kaksi. Kumpikin Kouvolaan.

Seitsemän päivää, 792 kilometriä, 17 137 nousumetriä ja 35 h 36 min ajoaikaa. Ensimmäisen etapin keskilämpötila 20°C, loput 28-31°C.

Kunnioitus ammattipyöräilijöitä kohtaan nousi eksponentiaalisesti. Arvelimme viimeisen päivän aamuna, että jos saisimme ensimmäisen viikon jälkeen välipäivän ja jatkaisimme maanantaina henkilökohtaisella aika-ajolla lopullisena päämääränä vaikka Rooma, jalat todennäköisesti kestäisivät kyydissä mutta pää ei. Etappikilpailun ajaminen on henkisesti valtavan kuluttavaa. Päivät ”toimistossa” ovat erittäin pitkiä, jos pyörän päällä tai sen ääressä täytyy viettää kahdeksan tuntia päivittäin. Erityisesti jos toivotun tuloksen eteen joutuu venymään päivä toisensa jälkeen hieman liikaa. Jossain vaiheessa kuminauha katkeaa.

Maailmassa on valtavasti kilpailuhenkisiä ja hyväkuntoisia ihmisiä, ja tämän tyyppiset tapahtumat vetävät parhaimmistoa puoleensa. Valmistaudu nöyrtymään – kun olet 1,5 tunnin nousun puolivälissä valmiina laittamaan jalan suoraksi, kiharapäiset mummot rullaavat kevyen näköisesti ohi pirskotellen hieman vettä käsivarsilleen.

Ei ole ihme että italialaiset ovat melko lunkia porukkaa, kun asuvat tämän näköisessä maassa.

Ei ole ihme että saksalaiset ovat luotettavan kansan maineessa, sillä tapahtumajärjestelyt toimivat hämmentävän hyvin.

Jos haluat kokeilla missä fyysiset ja henkiset rajasi ovat, kannattaa osallistua tällaiseen tapahtumaan. Ne tulevat löytymään, todennäköisesti eri paikasta mitä luulit. Muista myös, että näissä tapahtumissa ei ole pakko (eikä aina kannatakaan) kilpailla – voit osallistua myös pelkän elämyksen takia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close